Senioreille

Asumiseen liittyvät tarpeet muuttuvat iän ja terveydentilan myötä. Liikunta- tai näkökyvyn heiketessä esimerkiksi portaista tai korkeista kynnyksistä voi tulla arjen toiminnalle este. Kotiin tarvittavia muutoksia kannattaa miettiä etupainotteisesti. Jo ennen kuin vaikeuksia tulee, voi kotia muuttaa esteettömäksi toimia ja liikkua.

Samoin turvallisuuteen liittyviä asioita kannattaa pohtia jo ennakolta. Pääsenkö tulipalon sattuessa poistumaan nopeasti ja turvallisesti? Olisiko keittiöön hyvä hankkia turvaliesi, jos hellan levy vahingossa unohtuukin päälle? Kannattaisiko palovaroitin vaihtaa sellaiseksi, jonka paristokotelon saa alas käden ulottuville, jottei tarvitsisi kiipeillä tikkailla?

Siisti ja esteetön koti on turvallinen kaiken ikäisille. Seniorit voivat myös omalla esimerkillään näyttää nuoremmille sukupolville mallia kodin turvallisuusratkaisuissa. Turvallisuus on pieniä tekoja arjessa!

Julkaistu 25.10.2016 klo 12.36 , päivitetty 28.10.2016 klo 10.46

Aihealue:
  • Paloturvallisuus, 
  • Turvallisuus
Kohderyhmä:
  • Seniorit