Nuohousmaksuperuste

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella on siirrytty sopimusperusteiseen eli vapaaseen kilpailuun perustuvaan nuohoukseen mikä tarkoittaa, että asiakas itse valitsee ja tilaa haluamansa nuohousyrittäjän sekä sopii hinnoittelusta hänen kanssaan. Nuohoojia löytyy esimerkiksi sivustolta www.nuohoojat.fi sekä netin hakukoneilla etsimällä, lisäksi paikalliset nuohousyrittäjät ilmoittavat toiminnastaan muun muassa paikallislehdissä ja omia esitteitään jakamalla. Piirinuohousjärjestelmä päättyi alueellamme vuoden 2017 lopussa. Katso lisätiedot muutoksesta. Tällä sivulla näkyy vielä toistaiseksi piirinuohousjärjestelmän aikaiset nuohousmaksuperusteet, jotta vuoden 2017 laskuasiat voidaan hoitaa loppuun. Alla mainitut hinnat eivät ole enää voimassa vaan hinnoittelu perustuu nykyisin asiakkaan ja nuohousyrittäjän väliseen sopimiseen.

Nuohousmaksu vuonna 2017

Pelastuslaitoksen johtokunta päätti 10.11.2016 pitää nuohousyksikön hinnan samana kuin vuonna 2016 eli  arvonlisäveroton yksikköhinta on 0,73 € eli 0,905 € (Alv 24%).

Lisäksi nuohoustyön suorittaja lisää laskutettavaan summaan kulloinkin voimassa olevan arvonlisävero-osuuden, jonka suuruus on 1.1.2014 alkaen on 24 % myyntihinnasta. Minimiveloitusmäärä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueen kunnissa on 45 yksikköä.

Hintaesimerkki

Omakotitalo, jossa varaava takka ja puulämmitteinen sauna:

Savuhormien (alle 15 metriä korkea hormi) nuohous:

  • Ensimmäinen hormi 20 yksikköä
  • Kaksi muuta hormia 5 yksikköä

Tulisijojen nuohous:

  • Kiuas ja varaava takka 2 x 15 yksikköä, yhteensä 30 yksikköä

Näistä yhteensä siis 55 yksikköä. 1.1.2016 alkaen hinta on 40,15 € (ALV 0 %) eli 49,79 € (ALV 24 %).

 
Jos nuohottavana olisi ainoastaan varaava takka ja sen savuhormi:

  • Yksikkömäärä 20 + 15 = 35 yksikköä, joka on alle minimin eli nuohooja veloittaa minimin mukaisesti 45 yksikköä, eli 0,73 € x 45 = 32,85 € (ALV 0 %) eli 40,73 € (ALV 24 %).

Tuntiveloitus 1.1.2016 alkaen on 43,80 € (ALV 0%) eli 54,31 € (ALV 24 %).

Nuohousalan keskusliitto ry:n malli nuohouksen yksikkömääristä

Julkaistu 31.1.2014 klo 14.32 , päivitetty 11.1.2018 klo 17.05

Aihealue:
  • Nuohous, 
  • Paloturvallisuus