SUH: Varustaudu oikein jäälle

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
2.3.2018 klo 17.07
Aurikoinen talvimaisema, järven jäällä lunta, jossa hiihto- ja kävelyjälkiä.

Viisaasti Vesillä -sivustolta vapaasti ladattava 16-sivuinen Järki Jäällä -opas kokoaa yhteen jäällä liikkujalle tärkeitä perusasioita aina jään rakenteesta varustautumiseen ja vaaranpaikkoihin. Tärkeää on ymmärtää, että hyvinkin varustautunutta jäällä liikkujaa voi vaania päältä päin huomaamaton vaaranpaikka, kuten lumella peittynyt pilkkijän avanto tai virtausten heikentämä jääalue.

Jääturvallisuusoppaalle tarvetta

”Havaitsimme viime keväänä Turvallinen Koulu -hankkeen yhteydessä, ettei kouluissa saateta opettaa vesi- tai jääturvallisuutta, koska opettajalla ei välttämättä ole tarvittavaa tietoa aiheiden opettamiseen”, kertoo Viisaasti Vesillä -kampanjan projektikoordinaattori Laura Sulkava.

Tiiviille jääturvallisuusmateriaalille on ollut selkeä tarve, ja Järki Jäällä -opas on pyritty koostamaan siten, että siitä saa tarvittavat vinkit niin jäällä ulkoiluun kuin koulujen tai kurssien opetukseen. Nyt julkaistava versio on suomeksi, mutta pian ilmestyy myös ruotsin- ja englanninkielinen versio. Myöhemmin oppaasta tullaan julkaisemaan versiot myös muilla suomessa paljon puhuttavilla kielillä, esimerkiksi venäjäksi.

Järki Jäällä -oppaan uusitun version viilaamisessa on ollut mukana SUH:n omien asiantuntijoiden lisäksi eri osa-alueiden asiantuntijoita, kuten Suomen Retkiluistelijat, Ilmatieteenlaitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio sekä varusteiden asiantuntija Ursuit.

Alkuvuonna on hukkunut 8, joista 6 jäihin

Alkuvuoden aikana on paljon uutisoitu jäihin mulahtaneista henkilöistä, läheltä piti -tilanteista. Kuolonuhreilta ei valitettavasti olla säästytty. SUH:n keräämien ennakkotietojen mukaan hukkuneita on alkuvuoden aikana ollut kahdeksan, kuusi miestä ja kaksi naista. Kuusi on hukkunut jäihin, viisi miestä ja yksi nainen.  Hukkuneiden kokonaismäärä on sama kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

”Pian alkaa olemaan pettävien kevätjäiden aika. Auringonpaiste sulattaa jäätä ja esimerkiksi aamulla kestänyt jää voi iltapäivällä pettää varoittamatta”, muistuttaa Sulkava.

Sulkava haluaa myös painottaa, että on ymmärrettävä riskit ja aina varustauduttava siihen, että jää saattaa pettää alta. Vaaranpaikkoja, kuten pilkkijän tekemää avantoa tai virtausten aiheuttamaa ohutta jäätä ei näe päälle päin.

Jos jäiden sekaan mulahtaa, hyytävästä vedestä on päästävä nopeasti pois ja kuivat vaatteet saatava ripeästi vaihdettua päälle. Alle viisi asteisessa vedessä kangistuu nopeasti ja tajun voi menettää 15 minuutissa.

Kerro läheisille reittisuunnitelmasi

”Kerro aina läheisillesi, mihin olet menossa ja milloin olet suunnitellut palaavasi. Vähimmäisvarusteena toimivat naskalit, joilla avannosta on mahdollista nousta omin avuin ylös, se on kuitenkin raskasta”, Sulkava neuvoo.

Paljon jäällä liikkuvien kannattaa panostaa kuivapukuun tai välikuivapukuun eli MPS-pukuun. Ne pitävät kuivana ja parantavat merkittävästi mahdollisuuksia pelastautua kylmän veden armoilta. Reppu kannattaa pakata kelluttavaksi, kännykkä vesitiiviisti ja mukana on hyvä olla myös teräskärkinen jääsauva, jolla jään paksuutta voi jatkuvasti seurata.

”Paras turvaväline on muutaman metrin päässä liikkuva kaveri. Jos toinen joutuu veden varaan, toinen voi auttaa avannosta noususta esimerkiksi heittämällä köyden ja vetämällä tai ojentamalla jääsauvan kaverille.”

Lataa uusittu opas

Suomenkielinen Järki Jäällä -opas on ladattavissa Viisaasti Vesillä nettisivuilta, josta löytää myös lisämateriaalia aiheeseen liittyen:

Järki jäällä opas (Viisaastivesilla.fi)

Tietoa turvallisuudesta jäällä (Viisaastivesilla.fi)

Organisaatiot tai koululuokat voivat tilata opetuskäyttöön Järki Jäällä -oppaita:
www.suh.fi/verkkokauppa