Turvallisuus on pieniä tekoja - myös jouluna

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
20.12.2019 klo 15.31

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Pidetään huolta läheisistämme ja itsestämme sekä naapureistamme, etenkin yksinäisistä henkilöistä.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella on joulunpyhinäkin työntekijöitä jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Toivomme kuitenkin, ettei meidän tarvitsisi olla osa kotien joulunviettoa.

Muistetaan turvallisuuden pienet teot myös jouluna. Jos tunnelmoit kynttilänvalossa, muistathan käyttää kynttilän alla palamatonta alustaa. Valvo palavaa kynttilää ja huolehdi, ettei lähellä ole helposti syttyviä verhoja tai joulukoristeita. Suojele lapsia ja lemmikkejä, älä jätä heitä yksin tulen tai tulivälineiden kanssa. Muista sammuttaa kynttilät, kun poistut huoneesta!

Käytä ulkona ja kosteissa tiloissa vain ulkokäyttöön tarkoitettuja koristevaloja. Poista rikkinäiset jouluvalot käytöstä.

Sijoita ulkotulet vähintään kolmen metrin päähän kulkuteistä ja 3–10 metrin etäisyydelle rakennuksista. Asettele ulkotulet tukevasti lumihankeen, palamattomaan astiaan tai telineeseen. Älä polta ulkotulia sisällä, parvekkeella, kuistilla tai katoksen alla. Niitä ei tule polttaa myöskään sadekelillä roiskevaaran vuoksi.

Joulu on herkuttelun aikaa. Toivomme kokkailijoilta valppautta. Uunissa olevia ruokia tulee pitää silmällä, useampikin joulukinkku ja piparipelti on kärähtänyt uuniin. Lieden päällä tai lähettyvillä ei kannata säilyttää mitään syttyvää.

Tarkista vielä palovaroitin ja vaihda paristot tarvittaessa. Hellitä, hengitä, rentoudu.

Vaalitaan joulurauhaa ja vältetään riitelyä, käyttäydytään siivosti. Jos nautitaan alkoholia, niin otetaan sitä kohtuudella hyvän ruoan kanssa. Turvataan lapsille ja nuorille sekä aikuisille joulumieli.

Annathan läheisillesi turvallisen, sopuisan, kiireettömän ja raittiin joulun.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos toivottaa turvallista ja rauhallista joulua!

joulupipareita ja havunoksia